EKY:n historia ja tulevaisuus

Historia

Mistä lähdettiin

Eräjärven kehittämisyhdistys ry perustettiin vuonna 1991 ja aloitti toimintansa vuoden 1992 alusta. Perustamisen taustalla oli Pirkanmaan kyläprojekti, joka oli osa Euroopan laajuista elävän maaseudun teemavuotta. Sen yhteydessä ryhdyttiin miettimään, millä tavoin kyettäisiin parhaiten kehittämään ja markkinoimaan Eräjärveä pitkällä aikajänteellä. Kylätoimikunta oli jo tehnyt Eräjärvellä hyvää työtä, mutta sillä ei koettu olevan riittävää mahdollisuutta myös taloudellisesti panostaa pitkäjänteiseen työhön. Aluksi mietittiin osakeyhtiötä tai osuuskuntaa, mutta päädyttiin kuitenkin rekisteröidyn yhdistyksen perustamiseen. Mahdollisesti taustalla oli ajatus epäonnistumisesta; ”jos hommaa ei jakseta hoitaa loppuun asti, on rekisteröity yhdistys helppo jättää nukkumaan”. Mutta nukkumaan ei ole jääty.

Missä ollaan nyt

Perustoiminnot

EKYn toimisto hoitaa monenlaisia palveluja. Toimisto palvelee kyläläisiä asiamiespostina ja kyläinfopisteenä. Tietoa lisää joka viikko julkaistava ja melkein joka postilaatikkoon jaettava kylälehti Purkiainen. Toimistossa hoidetaan kopioinnit ja postitukset.

Toimisto on samalla myös kauppa – kyläputiikki. Paikallisia tuotteita on villasukista kirjoista ja koruihin.Veikkauksen lotot, vakiot ja muutkin rahapelit hoidetaan toimistossa. Mökilleen Eräjärven kautta kulkevan erään kangasalalaisen mieshenkilön mukaan EKYn toimistossa on maakunnan parhaat arvat – kaipa hän on niillä usein voittanut. Myös Rönnin Kesäteatterin ja Eräjärven Tupateatterin ennakkolippuja on myynnissä Ekyllä.

Eräjärven seudun vesiosuuskunta toimii samoissa tiloissa Ekyn kanssa. Taloushallintopalvelut hoituvat EKYn kautta. Toimistossa on myös aikakauslehtien ja kirjojen kierrätyspiste.

Oriveden apteekin palvelupiste

Eräjärven kehittämisyhdistyksen tiloissa toimii Ekyn hoitama Oriveden apteekin palvelupiste. Kyläapteekista löytyy hyvä valikoima käsikauppa lääkkeita ja muita apteekkituotteita. Reseptilääkkeitä välitetään asiakkaille viikoittain. Tilaamiseen asiakas tarvitsee Kela-kortin ja voimassa olevan (e-)reseptin. Kun tilaus on tehty Ekyllä viimeistään keskiviikkona klo 17, tuotteet saapuvat asiakkaiden noudettaviksi perjantaina noin klo 13. Lääkehuolto pelaa mukavasti ja helposti ilman odotuksia ja jonotuksia. 

Talous

EKYn toiminnassa on kysymys kylän kehittämis- ja palvelutoiminnasta. Vaikka paljon tehdään talkootyötä, ei sillä pelkästään pitkälle pötkitä.

Itse asiassa EKY ja sen ohella muut Eräjärven vapaaehtoisjärjestöt ovat merkittäviä työllistäjiä. EKYn palveluksessa on tällä hetkellä kaksi osa-aikaista toimistotyöntekijää ja tarvittaessa projektityöntekijöitä. Kesäkausina on lisäksi pyritty työllistämään kylän nuoria. Eräjärven seudun vesiosuuskunta tarjosi kolmen-neljän rakennusvuoden aikana työtä suunnilleen kolmelle hengelle kokopäiväisesti. Eräjärven Työväen Näyttämö on työllistänyt monena vuonna palkkatuella työttömiä, ja tarjoaa myös työharjoittelua ja -kokeilua. Ja jos halutaan vielä ketjua jatkaa, voidaan todeta Eräjärven Urheilijoiden tarjoavan joka kesä useaksi kuukaudeksi useita työpaikkoja, auttaen myös Eräjärvi-seuraa yhden henkilön työllistymisessä kivimuseon hoitoon kesien ajaksi.

Palkkojen maksaminen ja muiden kiinteiden kustannusten hoitaminen ei aina ole helppoa. Kun EKYn toiminta aloitettiin, kävelivät ensimmäisen hallituksen jäsenet pankkiin allekirjoittamaan henkilökohtaisen takauksen luotolliselle shekkitilille. Ja myöhemminkin on nimiä tarvittu pankkilainaa vastaan. Edelleenkin meillä on pankkilainaa lyhennettävänä. Kun usko ja halu ovat lujia, on valmiutta myös panna itsensä likoon!

Toimintaympäristön ja yleisen toimintakulttuurin muutoksen vuoksi taloutemme on heikentynyt. Veikkauksen toimipisteet kaikkiin Suomen S-ryhmän kauppoihin ja kotisairaanhoidon/-palvelun asiakkaiden lääketoimitusten siirtyminen Orivedelle ovat pudottaneet vuositasolla provisiotulojamme noin 10 000€. Tänä vuonna (2021) olemme jättäneet jatkoanomuksen (kolmas kerta) rahankeräysluvasta. Olemme joutuneet vähentämään työntekijöitä ja nykyisten työntekijöiden tuntimääriä, kahtena vuonna olemme myös lomauttaneet henkilöstöä lyhyeksi ajaksi. Talvisin Kyläputiikki on kiinni lauantaisin, paitsi Joulun alla kahtena lauantaina.

Pääasiassa tuloja kerätään pienistä puroista. Näitä ovat apteekki-, Veikkaus-, asiamiespostipalveluista sekä paikallisten tuotteiden myynnistä perityt palkkiot. Taloushallinnon palveluja (tällä kompensoitiin Veikkauksen tulonmenetyksiä) myydään kohtuuhinnalla, kuten myös kopiointipalvelua. Vaikkei kyseessä varsinainen liiketoiminta olekaan. Olemme aloittaneet myös Kylätoritoiminnan 6 – 8 kertaa vuodessa joko perjantain iltatori tai lauantain päivätori, Ekyllä on lätty- ja vohvelikahvila, arpoja ja Eräjärvi-tuotteita myynnissä, muita myyjiä on vaihtelevasti.

Uusia tuotevaltauksia olemme jo tehneetkin, mutta lisää kaivataan, jotta saamme toimintamme jatkumaan ja palveltua uutta sukupolvea. Parannettavaa toki on myös asukkaiden sitoutumisessa käyttämään niin Ekyn kuin muidenkin oman kylän palveluja/tuotteita.

Tulevaisuus

Vakiintuneet toimintamuodot

Tästä eteenpäinkin EKY jatkaa palvelujensa tarjoamista niin kyläläisille kuin muillekin. Purkiainen ilmestyy edelleen joka kotiin viikottain. Perinteeksi on muodostunut, että niin Eräjärven markkinaviikonloppu järjestetään yhdessä muiden paikallisten järjestöjen kanssa kuin talvinen Roikina-tapahtuma. Roikina-tapahtumassa on viime vuosina ollut mukana myös Eräjärven koulu. Ajankohtana helmikuun toinen lauantai, joka on ollut myös koulupäivä.

Olemme myös alkaneet pitää Kylätori-iltoja tai -päiviä edistämään yhteisöllisyyttä ja sekä Ekyn (torikahvio, arpoja yms.) kuin muidenkin myyjien talouden turvaamiseksi.

Asukashankinta on päivän sana, toivoisimme saavamme kaiken ikäisiä asukkaita; eläkeläiset ovat merkittävä voimavara kylätoiminnassa ja sosiaalisen pääoman kasvattamisessa, koulun ja päiväkodin turvaamiseksi varsinkin lapsiperheet ja nuoret aikuiset ovat tärkeä kohderyhmä myös. Olemme jo aloittaneet tyhjien, vuorattavien ja myytävien kiinteistöjen kartoituksen. Pyrimme aktivoimaan omistajia vuokraamaan tai myymään vanhoja taloja ja huoneistoja ja Kyläkaavan vahvistuttua aktivoimme maanomistajia myymään tontteja. Vuokra-asuntoja on vaikea löytää, sen sijaan rivitaloasuntoja on myynnissä useita.